Etusivu

Esittely

Koirat

Uutiset

Pentuja

Esittely

Olen kolmekymppinen koiraharrastaja Turusta. Syntyjäni olen Lapista — Pentik-tehtaan, Korouoman rotkolaakson ja Livojärven hiekkasärkkien maisemista. Meillä on ollut koiria pienestä pitäen. Ensimmäiset koiramuistoni sain 70-luvun taitteessa suomenpystykorva Jekusta. Pian Jekun jälkeen meille hankittiin karjalankarhukoira Tessu (Koitikajan) ja Tessun jälkeen meille tuli Iita (Erauspojan). Viimeksi isän metsästys– ja lenkkikaverina on ollut karjalankarhukoira Telle (Erauspojan). Telle oli luonteeltaan lupsakka ja ystävällinen vanharouva; Telle menehtyi syksyllä 2009. Ensimmäinen oma koirani oli tiibetinspanieli Zero (Honkikorven). Zero, tuttavallisemmin Semppu tai Nassu, eli meidän kanssamme kotikoirana viittä vaille 15-vuoden ikään asti. Nassu oli vahvalla sydämellä varustettu herrasmies.. voimakastahtoinen mutta silti hyvin hellyyttävä pakkaus.

 

Nykyisin asun Turun reunamilla lähellä Raision rajaa. Teen parhaillaan väitöskirjatyötä biologian alalla ja olen valmistumassa tohtoriksi vuoden sisällä. Meillä asustaa tällä hetkellä kolme havaneesineitosta. Vanhin tytöistä on Suvi, jonka hankin vuonna 2005 Silkkipään kennelistä. Ihastuin pikku-Suvin hersyvään ja leikkisään luonteeseen ja sen jälkeen se olikin menoa... Puolitoista vuotta myöhemmin meille muutti Torcedore’s-kennelin esikoispentueesta Talvi. Kolmas vahvistus tuli hieman suunniteltua aiemmin, sillä kasvattajaystäväni Virve päätti vielä astuttaa jalostusnarttunsa Floran. Yhdistelmä tuntui minulle sopivalta ja niimpä meille muutti keväällä 2008 Tiziana-kennelistä Elvi. Sekä Talvi että Elvi tulivat minulle sijoitukseen, mutta tällä hetkellä sijoituksessa on minulla enää vain Elvi. Kaikki kolme neitosta elelevät meillä vapaana sisätiloissa ja ovat minulle rakkaita lemmikkejä ja perheenjäseniä.

 

Minut on valittu rotua harrastavan yhdistyksen, Havannalaiset ry:n, jalostustoimikunnan varsinaiseksi jäseneksi toimikaudeksi 2007-2009. Jalostustoimikunnan sihteerinä olen toiminut syksystä 2009 alkaen. Toimikauden 2007-2009 aikana olen ollut ajamassa mm. ensimmäisen terveyskartoituksen käynnistämistä ja jalostustoimikunnan sisäisen tietokannan perustamista, sekä osallistunut aktiivisesti mm. jalostusohjeiden päivittämiseen ja PEVISA-ohjelman ideointiin. Alkukeväällä 2007 aloin valmistella yhdistykselle Jalostuksen tavoiteohjelmaa vuosille 2009-2013, joka sisältää paljon tietoa rodun taustasta ja tilanteesta. Alkuvuodesta 2009 minut valittiin Turun Seudun Kääpiökoirat ry:n näyttelytoimikuntaan. Osallistuin Turun messukeskuksessa talvella 2009 pidettävän pentunäyttelyn valmistelemiseen. Koira-aiheisista kursseista olen suorittanut menestyksekkäästi Jalostusneuvojan peruskurssin (kevät 2007), kasvattajan peruskurssin (syksy 2007), kasvattajan jatkokurssin (kevät 2008) ja jalostusneuvojan jatkokurssin (kevät 2008). Toki olen osallistunut myös moniin muihin seminaareihin ja luentosarjoihin, olen ollut mukana esimerkiksi koirien ensiapuluennoilla, koirahierontakurssilla ja erilaisilla ruokintaa ja genetiikkaa koskevissa seminaareissa.

 

Kasvatustyön tavoitteista

Vuoden 2007 taitteessa anoin FCI:ltä kennelnimeä ja minulle hyväksyttiin kennelnimi ”Madrina’s”. Se on johdettu espanjankielisestä sanasta ”kummitäti”: Kennelnimi sopii hyvin kasvatustavoitteisiini, sillä rotu on minulle rakas ja motiivinani on todellinen kiinnostus ja ihailu rotua kohtaan. Kasvatan havannankoiria pienimuotoisesti ja haluan pitää kasvatustoiminnan myös jatkossa harrastuspohjaisena ja sivutoimisena. Tavoittelen ensisijassa terveitä, hyväluonteisia ja ominaisuuksiltaan rodunomaisia havannankoiria. Tulen käyttämään jalostuksessa vain tutkittuja, silmä- ja polvitarkastettuja ja terveiksi todettuja koiria, jotka ovat luonteeltaan lempeitä sekä mielellään vähintään erittäin hyvällä näyttelyissä palkittuja. Pyrin suunnittelemaan yhdistelmät tarkkaan ja välttämään pahimmat terveysriskit tunnettujen ja tutkittujen sairauksien osalta. Madrina’s-kennelin A-pentue on syntynyt syyskuussa 2009.

 

Jalostuksen haasteista

Opittavaa riittää koko elämän ajaksi eikä kasvattajasta tule koskaan kaikkitietävää tai ”valmista”. Haluan lähestyä kasvattamista avoimella asenteella ja seuraan aktiivisesti rodun kehitystä ja osallistun erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Koen, että ajan tasalla pidetty taustatieto on avuksi myös omassa kasvatustyössä. Pyrin myös huomioimaan kasvatustoiminnan yhteydet koko rodun tasolla tapahtuvaan kehitykseen. Tiedot omien koirieni sukutaustoista ja jälkeläisistä ovat minulle hyvin arvokkaita. Otan kiitollisin mielin tietoa vastaan myös kaukaisemmistakin sukulaisista. :) Pidän arvossa suoraselkäisyyttä ja rehtiä asennetta kaikkia koiraharrastajia kohtaan, ja toivon myös tulevaisuudessa avoimuutta tiedonkulkuun. Raja-aidat rikkova havaharrastajien ja kasvattajien välinen yhteistyö on kasvatustoiminnan A ja O — ja koituu viime kädessä myös koko rodun parhaaksi. :)

 

Kiitos, että luit tämän esittelysivun! Jos olet kiinnostunut pennusta tai sinulle jäi vielä kysyttävää, älä epäröi ottaa yhteyttä minuun henkilökohtaisesti. :) Yhteystietoni löydät tämän sivun oikeasta reunasta!

 

 

Jäsenenä olen tällä hetkellä seuraavissa yhdistyksissä:

 

Suomen rotua harrastava yhdistys (Havannalaiset ry)

Suomen Kääpiökoirayhdistys (SKKY)

Suomen Kennelliitto (SKL)

Suomen Koirankasvattajat ry (SuKoKa)

Ruotsin rotuyhdistys (BBHC)

Turun Seudun Kääpiökoirat ry. (TSKK)

 

Suomen Kennelliiton jalostustietokanta

Ruotsin jalostustietokanta (edellyttää rekisteröitymisen)

Koira-kissaklinikka Oy

Anident

Koirien geenitutkimus (HY)

Kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen tuki ry.

Prohava - havaneesiharrastajia pääkaupunkiseudulla